Julkaisuja

Hallitus valmistelee kotoutumiskoulutuksen siirtoa kunnille 

Viispiikkinen 5.3.2026 


Hallitus valmistelee uudistusta, jossa kotoutumiskoulutus siirtyisi kuntien vastuulle. Karstulan Evankelisessa Opistossa lakiesitysmuutos herättää suuren huolen maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista. Viispiikkisen toimittaja haastatteli aiheesta minua ja opistomme vararehtoria Anneliina Keisalaa.

Kotoutumiskoulutuksen rahoitus on jo nyt pudonnut rajusti, ja tänä vuonna esimerkiksi opistomme osalta opiskelijaviikkoja myönnettiin vain noin 40 % viime vuodesta. Karstulan Evankelisessa Opistossa kotoutumiskoulutus, Opistovuosi- sekä S2-hoiva-avustajakoulutus ovat tärkeitä polkuja eteenpäin, ja moni jatkaa niiden jälkeen ammatillisiin opintoihin tai työllistyy.

Ilman suomen kielen opintoja jatkokoulutus ja työllistyminen on monille mahdotonta. Siksi toimivat ja pitkäjänteiset koulutuspolut ovat elintärkeitä – myös maaseudun elinvoimalle.

Uudistus olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.

Artikkeli on mahdollista lukea kokonaisuudessaan viispiikkinen.fi 

Muutoksen keskellä johtaja punnitaan

Viispiikkinen 26.2.2026 kolumni

Kolumnini käsitteli Keski-Suomen hyvinvointialueen uuden johtajan, Piia Vuorelan, valintaa ja sitä, millaista johtajuutta suuri ja talouspaineiden alla toimiva organisaatio nyt tarvitsee. Vuorelan vahva lääketieteen, tutkimuksen ja talousjohtamisen tausta antaa hänelle hyvät lähtökohdat hahmottaa päätösten vaikutuksia sekä palveluiden laatuun että talouden kestävyyteen. 

Muutoksen keskellä johtajuus punnitaan kolmella tavalla. Ensinnäkin johtajan on suhtauduttava talouteen realistisesti: sopeuttaminen vaatii jatkuvaa seurantaa, eikä kaikkia leikkauksia voi pitää todellisina säästöinä, jos ne siirtävät ongelmia toisaalle. Toiseksi luottamuksen rakentaminen on välttämätöntä, sillä ilman vuorovaikutusta ja henkilöstön kuulemista taloutta ei voida johtaa kestävästi. Kolmanneksi johtajan on osattava priorisoida, jotta lakisääteiset palvelut ja hoidon saatavuus pysyvät etusijalla ja tavoitteet säilyvät johdonmukaisina.

Uuden johtajan edessä on vaativa kokonaisuus: talouden vakauttaminen, luottamuksen palauttaminen ja palvelujen turvaaminen. Tämä onnistuu vain pitkäjänteisellä työllä ja sillä, että numeroiden rinnalla pidetään keskiössä keskisuomalaisten arki ja tarpeet. Vasta kun kokonaisuus on hallinnassa, muutos voi näyttäytyä mahdollisuutena rakentaa parempaa arkea askel kerrallaan.

Kokonaisuudessaan kolumnini on luettavissa viispiikkinen.fi

Kotoutuminen ei onnistu verkossa

Keskisuomalainen 12.2.2026 mielipidekirjoitus:

Mielipidekirjoituksessani otan kantaa valmisteilla olevaan säädösmuutosesitykseen, joka ohjaisi kotoutumiskoulutusta kuntien ja työllisyysalueiden vastuulle ja mitä luultavammin toteutuksena verkkoon. Tällainen linjaus olisi harhaanjohtava ja heikentäisi kotoutumisen laatua. Kotoutuminen on kokonaisvaltainen prosessi, joka vaatii läsnäoloa, vuorovaikutusta ja tukea – asioita, joita verkko-opetus ei kykene tarjoamaan riittävästi.

Kansanopistoilla on erityinen ja tärkeä rooli kotoutumiskoulutuksessa. Kansanopistot tarjoavat yhteisöllisen, turvallisen ja ihmisläheisen oppimisympäristön, jossa opiskelija voi oppia kieltä, arjen taitoja ja suomalaisen yhteiskunnan toimintatapoja käytännön vuorovaikutuksessa. Tämä kokonaisuus tukee opiskelijan hyvinvointia ja nopeuttaa kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan tavalla, jota mikään digitaalinen alusta ei pysty korvaamaan.

Uudistuksen ongelma on se, että se sivuuttaa nämä kansanopistojen vahvuudet ja olettaa, että kotoutumisen tavoitteet täyttyvät yhtä hyvin verkossa. Samalla se lisää eriarvoisuutta: kaikilla opiskelijoilla ei ole tarvittavia digitaalisia taitoja, laitteita tai kielitaitoa, jotta verkko-opiskelu voisi edes aidosti käynnistyä.

Säädösmuutoksen eteneminen voisi vaarantaa kansanopistojen mahdollisuuden tarjota laadukasta kotoutumiskoulutusta ja heikentäisi koko järjestelmän vaikuttavuutta. Siksi vaadin kirjoituksessani, että lainsäädännössä tunnistetaan kansanopistojen yhteisöllinen ja ihmisläheinen toimintamalli, ja varmistetaan, että lähiopetus säilyy kotoutumisen perustana.

Kokonaisuudessaan mielipidekirjoitukseni on nähtävillä keskisuomalainen.fi