Lapsuus ja nuoruus
Olen aina rakastanut maaseutua ja elämää maalla. Ehkä siihen on värittynyt lapsuuden muistot mummolasta ja yhdessäolo, osallisuus ja yhteinen tekeminen. Omat vanhemmat ovat Karstulasta kotoisin, samoin mieheni. Kuitenkin minä itse olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni pääkaupunkiseudulla, Helsingissä, Vantaalla ja Nurmijärvellä.
Lapsuuteni lomat ja varsin moni viikonloppu kului Karstulassa. Kiitos tästä kuuluu niin vanhemmilleni kuin myös mummolle ja papalle sekä muille sukulaisille, jotka aina ovensa meidän perheelle aukaisivat. Mummolani oli maatila ja isovanhempien työtä jäi jatkamaan enoni perheineen. Niin isovanhemmat kuin enoni ymmärsivät, kuinka innokas näissä töissä olin. Niinpä sain olla monesti mukana ja monessa mukana. Muistan aamut, jolloin enoni hiljaa herätteli minut aamuhommiin sikalaan. Näin aikuisena ajattelen kiitollisena, että minulla on ollut etuoikeus elää sellaisessa ympäristössä, jossa lapsesta välitetään ja lapsen annetaan olla mukana. Tämän puolesta myös nähtiin vaivaa, koska uskoisin, että puheliaana tyttönä saatoin viedä myös aikaa 😉
Toki marja-aikaan ei lastakaan aina naurattanut ja mieltä kutkuttanut lähteä metsään marjaan kaikkien niiden sankojen ja ämpärien kanssa. Muistot on kuitenkin siinä mielessä hassujakin, että vaikka muistaa välillä oman kiukuttelun, niin se on vain häivähdys, pieni palanen. Kun taas kokemus välittämisestä, tekemisestä, tekemisen mielekkyydestä ja merkityksestä nousee muistoissa vahvana ja lämpimänä.
Uskoisin, että juurikin lapsuuden kokemukset ja kasvatus vaikuttavat siihen, että ymmärtää omavaraisuuden, kotimaisuuden ja luonnon merkityksen niin omassa elämässä kuin koko Suomen kannalta. Harmillista on, että nykypäivänä ihminen on omassa arjessaan vieraantunut näistä peruskysymyksistä. Tämä taas vaikuttaa siihen, että tapahtuu vastakkainasettelua eikä nähdä metsää puilta.
Nuoruus ja nuori aikuisuus
Olin lukion kakkosella, kun koin todellisen ahaa-elämyksen – haluan kätilöksi, tehdä työtä terveyden ja hyvinvoinnin eteen, elämän merkityksellisissä hetkissä. Tokikaan tuossa hetkessä en tiennyt vielä, miten moninainen työ on, mutta ajatus ja tunne oli vankkumaton. Opo ehkä ajatteli jotain muuta, mutta tässä olin periksiantamaton. Ratkaisu oli varmasti oikea, sillä työ antoi enemmän kuin olisi osannut kuvitella.
Keski-Suomella on aina ollut paikka minun elämässä ja sydämessä. Halusin testata siipiäni ja samalla opiskella itselleni tärkeässä ympäristössä. Niinpä tein kätilöopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Tässä vaiheessa oli aika selkeää, että palaan vielä Etelä-Suomeen, sillä työllisyystilanne oli 2000 -luvun vaihteessa hankala. Olinkin todella onnekas saadessani töitä pienehkössä Hyvinkään sairaalassa. Työyhteisö oli mahtava ja tarjosi huippumahdollisuuden nuorelle minulle niin työn kuin huumorin ja luottamuksen puolesta. Alkuun työ oli vaihtelevan pituisia sijaisuuksia, mikä oli ajalle ja alalle tuolloin aika tyypillistä. Vuonna 2005 sain vakinaisen työsuhteen.
Aikuisuus ja nykyisyys
Lasten ollessa pieniä rakensimme kodin Nurmijärvelle ajatuksena asua ja elää elämäämme siellä. Haluan tunnistaa ja tunnustaa sen tosiasian, että elämä oli hyvää myös Etelä-Suomessa. Se oli tottakai joiltain osin erilaista, mutta samat periaatteet arjen ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi toimi myös siellä. Läheiset ihmiset, mielekäs työ, turvallisuus, perhe, mahdollisuudet harrastaa ja mahdollisuus riittäviin palveluihin olivat myös siellä avain hyvään arkeen ja elämään.
Mistä sitten kiintymyksen maaseutuun ja Karstulaan? Ja miten olemme nyt täällä? Ajattelen, että olen siitä tyypillinen 1970 -luvulla syntynyt, että vanhempani muuttivat työn perässä kaupunkiin ja sitten loma-aikoina kotiseutu kutsui. Onneksi mummolan ovet olivat aina auki ja sain mahdollisuuden olla ja elää täällä edes loma-ajat.
Vuosi 2013 oli käänteentekevä vuosi. Elokuussa sain töitä Karstulasta. Asiat etenivät vauhdilla. Muutamassa päivässä sain sovittua virkavapaasta silloisesta työstä, hankittua meille vuokra-asunnon ja lapsille hoito- ja koulupaikat. Esikoinen aloitti nelosluokan, keskimmäinen tokan ja 5-vuotias meni päiväkotiin. Mies jäi vielä töihin Nurmijärvelle. Syksyn aikana myimme talomme Nurmijärvellä, pakkasimme tavaramme ja muutimme Karstulaan. Muutos oli iso, mutta se kannatti! Asumme varmasti ikuisesti remontin keskellä, mutta rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa tunnemme toisemme. Moneen tekemiseen on helppo lähteä mukaan, kun vain saa itsensä liikkeelle. Tuttuuden ja osallisuuden näkee vaikka siitä, että käsi nousee lähes aina, kun joku lenkillä vastaan tulee tai autolla ohi ajaa
Olen koko aikuisiän ollut liikunnallinen ja lajit vaihtelevat vähän eri vuosina riippuen ajasta ja mahdollisuuksista. Harrastuksiini kuuluu ennen kaikkea koirien kanssa lenkkeily. Tällä hetkellä sähly ja erilaiset ryhmäliikunnan muodot kuuluvat arkeen lenkkeilyn ohella. Haluaisin kirjoittaa tähän myös kuntosalin, mutta se on ehkä laji, joka ei niinkään kutsu minua, mutta ymmärrän sen tärkeyden. Ja yritän aloittaa sen säännöllisesti vielä joskus. Mielestäni kuitenkin on tärkeämpää liikkua itselle mielekkäällä tavalla, joten voi olla, että kuntosali saa vielä odottaa 😊
Koen kolmannen sektorin toiminnan tärkeäksi. Niinpä tasaisesti koen huonoa omaatuntoa siitä, että en niissä tehtävissä aktiivisesti ole mukana. Ajattelen kuitenkin, että toimintaa ja tekemistä voi olla monessa muodossa, vaikka se ei ole "virallista". Yritän olla armollinen itselleni ja antaa tunnustusta meille kaikille myös niissä arjen asioissa, jotka eivät näy osallistujaluetteloissa, vaan on osa tavallista arkea ja yhteistä elämää.
Omien lasten harrastustoimintaan osallistuminen ja varainkeruu eri muodoissaan on ollut ja on edelleen yksi osa meidän arkea. Ikääntyneiden läheisten, sukulaisten ja tuttavien auttaminen ja yhteiset kahvittelut ovat myös tärkeä osa torjumaan ikääntyneiden yksinäisyyttä ja tukemaan toimintakykyä. Samoin aktivisuus osallisuuteen erilaisissa tapahtumissa vahvistaa alueen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Oivalluksia työstä ja elämästä - ihmisyydestä
Olen aina ollut vahva vaikuttamaan asioihin, jotka ovat mielestäni puuttumista vaatineet. Ensimmäiset kokemukset liittyvät kouluaikoihin ja siellä tapahtuneisiin vääryyksiin, kuten kiusaamiseen. Nuorena, reippaasti alle 18-vuotiaana kesätyöntekijänä taas selvisi, että nuorten työntekijöiden palkkaus ei ollut oikein. Niinpä aloin asiaa ajamaan siskoni kanssa ja palkkaus saatiin korjattua. Näin jälkikäteen ajatellen asian olisi voinut hoitaa hienovaraisemmin, mutta silloin toimin niillä tiedoilla ja taidoilla, joita oli. Ehkä emme saaneet tukea aikuisilta tai emme osanneet kysyä oikeita kysymyksiä. Joka tapauksessa tapaus osoitti peräänantamattomuutta ja sinnikkyyttä. Myös ammattiliitto osoitti esimerkillistä toimintaa ja ohjasi meitä nuoria ja kokemattomia asian hoitamisessa.
Aikani ja työskentely sairaalassa oli enemmän työhön liittyvää kehittymistä ja kehittämistä. Millaista on hyvä hoitotyö, entä kätilötyö, mitä on hyvä ihmisen kohtaaminen ja kuinka sitä teemme kukin yhdessä ja erikseen? Kätilövuodet olivat antoisaa, mutta myös kovin opettavaista aikaa – niin itse työstä ja erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta kuin myös kasvusta omana itsenäni. Epävarmuuden sietäminen ja luottamus omaan ja toisen tekemiseen ovat asioita, jotka eivät ole vaikeissa tilanteissa helppoja, mutta näissä kehittyminen vahvistaa omaa toleranssia ja resilienssiä.
Työ kansanopistossa todella avasi minun silmät yhteiskunnallisiin asioihin ja siihen, miten pienet asiat voivat olla isoja merkityksellisiä. Ihmisen kohtaaminen, hyvän vahvistaminen ja kokemus siitä, että sinuun ja osaamiseesi uskotaan ovat merkittäviä tekijöitä tilanteissa, joissa ihmisen usko omaan itseen horjuu. Kysymyksessä voi olla työttömyys, heikko koulutustaso, sosiaalisten tilanteiden haasteet, kielipulmat - melkeinpä mitä vaan, joka heikentää ihmisen kykyä ja uskoa omaan tekemiseen. Kansanopistossa työskentely on auttanut näkemään asioita ja toimintatapoja, joilla edistetään ihmisen kyvykkyyttä ja valmiuksia niin opiskeluun kuin työelämään. Harvoin polku on suora ja juuri sen vuoksi tarvitaan joustavuutta ja erilaisia mahdollisuuksia vahvistaa ja varmistaa yksilön kykyä päästä kiinni omaan arkeen ja elämään, opiskeluun tai työllistymiseen.
Politiikassa olen tuore kasvo. Oma elämäntilanne ja toisaalta erilaiset asiat ja tilanteet, jotka työn kautta tai omassa elämässä tulivat vastaan, vaikuttivat siihen, että on aika kantaa oma korsi kekoon ja vaikuttaa niin kunnallisesti kuin alueellisesti siihen, että meillä on mahdollisuus elää hyvää elämää eri puolilla Suomea ja Keski-Suomea, maaseudulla tai kaupungissa.