
Mervi Viiru
48 vuotta, Karstulasta. Ahkera ja avoin. Idearikas ja innostuva. Periksiantamaton ja perhekeskeinen. Sitkeä ja sydämellinen.
Politiikassa ja päätöksenteossa tarvitaan arjen osaajaa. Ihmistä, joka ymmärtää niin yksilön, perheen kuin työelämän ja yhteiskunnan näkökulmaa. Keskeisiä tekijöitä ovat:
- Hyvä arki siellä, missä on koti.
- Osaamista, työtä ja rohkeutta yrittää.
- Saavutettava ja toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto

Kuka olen
Olen Mervi Viiru, puoliso, kolmen nuoren aikuisen äiti ja kansanopiston rehtori. Lisäksi olen kahden koiran ahkera lenkittäjä.
Aiemmalta koulutukseltani olen terveydenhoitaja YAMK ja kätilö AMK. Olen myös ammatillinen erityisopettaja.
Olen Karstulan kunnanhallituksen puheenjohtaja. Keski-Suomen hyvinvointialueella olen aluevaltuutettu sekä terveyden ja hyvinvoinnin lautakunnan jäsen.
Vapaa-ajalla ulkoilen koirien kanssa sekä harrastan liikuntaa monipuolisesti: sählyä, talvella hiihtoa ja kesällä hölkkää. "Jumppailen" käymällä kansalaisopiston tunnilla tai kotona erilaisilla verkon kautta saatavilla olevilla tunneilla.

Missä asun ja elän
Asun Karstulassa. Karstula on pieni maaseutumainen kunta pohjoisessa Keski-Suomessa. Muutimme Karstulaan vuonna 2013. Elämme arkeamme keskustan tuntumassa, lähellä palveluita, mutta samalla luonnon äärellä, järven rannassa.
Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin Vantaalla ja Helsingissä. Jyväskylässä asuin muutaman vuoden opiskellessani kätilöksi. Pitkästi aikuisuutta ja lapsiperhearkea elimme Nurmijärvellä. Kuitenkin koen juureni olevan juuri Karstulassa, josta omat vanhempani ja puolisoni ovat lähtöisin. Karstula on kuulunut elämääni aina.

Minulle tärkeät arvot