Entä jos nuorella ei vielä ole vastausta?
Nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon. Aiheesta keskustellaan kouluissa, kodeissa, mediassa ja politiikassa. Samaan aikaan yhä useampi nuori kokee ahdistusta, riittämättömyyttä ja epävarmuutta tulevaisuudestaan. Ehkä meidän ennemmin pitäisi pysähtyä ja kysyä, mitä kaikkea odotamme nuorelta juuri nyt?
Peruskoululaisen pitäisi melko varhain pohtia, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa. Tietyt arvosanat avaavat ovia ja toiset sulkevat niitä. Lukioon siirtyvän nuoren olisi hyvä tietää jo opintojen alussa, mille alalle hän haluaa hakeutua ja mitä aineita hänen kannattaisi painottaa. Valintoja tehdään paljon ennen kuin elämästä tai itsestä on ehtinyt kertyä kovinkaan paljon kokemusta.
Samaan aikaan nuori tekee ehkä elämänsä suurinta kasvumatkaa. Hän etsii itseään, rakentaa identiteettiään, harjoittelee itsenäistymistä ja yrittää löytää paikkaansa maailmassa, joka muuttuu jatkuvasti. Työelämä muuttuu, ammatit muuttuvat ja kokonaan uusia aloja syntyy. Kukaan ei varmasti tiedä, millaisia työpaikkoja omalla paikkakunnalla tai Suomessa ylipäätään on kymmenen vuoden kuluttua.
Silti nuoren odotetaan tekevän valintoja kuin hänellä olisi käytössään tulevaisuuden kartta. Todellisuudessa harvalla on.
Osa nuorista tietää hyvin varhain, mitä haluaa tehdä. Se on hienoa. Osa ei tiedä vielä pitkään aikaan, eikä siinäkään ole mitään väärää. Joku valitsee koulutuspolkunsa kiinnostuksensa perusteella, toinen ystävänsä innoittamana ja kolmas sen mukaan, mihin sillä hetkellä on mahdollista päästä.
Usein puhumme näistä valinnoista liian lopullisina. Ikään kuin yksi päätös määrittäisi koko loppuelämän. Todellisuudessa elämä harvoin etenee suoraviivaisesti. Yksi koulutus avaa oven seuraavaan mahdollisuuteen. Opiskelu- tai työpaikka opettaa jotain, jonka ansiosta uskaltaa kokeilla jotakin muuta. Joskus huomaa olevansa täysin väärässä paikassa – ja juuri siksi löytää oikean suunnan. Moni aikuinenkaan ei tee tänä päivänä työuraansa yhdellä koulutuksella tai samalla alalla eläkeikään asti.
Olen vuosien aikana elämän eri rooleissa tavannut nuoria, jotka ovat kantaneet huolta siitä, kun eivät ole tienneet, mitä haluavat opiskella tai "isona" tehdä. Todennäköistä on, että vain osa on muutaman vuoden päästä kulkenut juuri sitä polkua, jonka kuvitteli 15-vuotiaana kulkevansa. Ja todennäköisesti matka on jollain tavalla elänyt tai muuttunut verrattuna siihen kuvitelmaan tai ajatukseen, jonka pohjalta on alunperin päätöksen tehnyt. Myös omassa elämässäni moni tärkeä ovi on auennut vasta sen jälkeen, kun olen uskaltanut astua ensimmäisestä ovesta sisään tietämättä, minne tie lopulta johtaa. Oleellista on ollut uskaltaa.
Siksi haluan vaalia ajatusta ja muistuttaa meitä jokaista, niin nuorta, nuoren vanhempaa kuin nuorten kanssa toimivaa, että kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi. Yksi päätös ei määritä elämän suuntaa lopullisesti. Tärkeintä on uskaltaa tehdä valintoja ja mennä eteenpäin. Jokainen ratkaisu opettaa jotakin, vaikka myöhemmin päätyisi kulkemaan toiseen suuntaan. Mikään yksittäinen yhteishaku, päättötodistuksen numero tai lukion kurssivalinta ei maalaa koko tulevaisuutta.
Nuoret tarvitsevat edelleen tavoitteita, kannustusta ja uskoa omiin kykyihinsä. Mutta ehkä he tarvitsevat myös luvan keskeneräisyyteen. Luvan olla tietämättä. Luvan etsiä. Luvan muuttaa mieltään. Ehkä tärkein taito tulevaisuudessa onkin rohkeus tehdä valintoja, oppia niistä ja avata seuraava ovi, kun sen aika tulee.